Mistä kaikki alkoi?
Toisen lapsen syntymän jälkeen aloin kärsiä kummallisista uniongelmista. Olen aina ollut vilkasuninen, nähnyt unia ja muistanut ne, mutta tämä olikin jotain aivan muuta. Etenkin päiväunien aikaan sain kohtauksia, joita epäilin epileptisiksi kohtauksisksi. Tietysti diagnosoin jo itselleni ms-taudin, aivokasvaimen ja vaikka mitä. Kohtaus alkoi niin, että päässäni alkoi kuulua kovaa surinaa, ikäänkuin sähkön ääni jossain voimalinjan alla. Surina voimistui ja voimistui, kunnes korvissa kuului kova paukahdus ja surina alkoi uudelleen. Kohtausten aikana olin aivan paniikissa, koska olin hereillä, mutten voinut kuitenkaan herätä. Silmiä sai raotettua, muttei auki. Puhumaan ei pysty ollenkaan, korkeintaan sai aikaan pienen korahduksen. Raajat eivät liikkuneet, vaikka kuinka yritin.
Kohtaus ilmaantui aina siinä vaiheessa, kun olin vaipumaisillani uneen. Aloin ahdistua kohtauksista kun niitä tuli yhä enemmän, joten menin lääkäriin hattu kourassa kuulemaan kuolemantuomiotani. Selitin lääkärille asiaa. "Joo mun päässä oikeesti niinku surisee tosi kovaa, niinku sellanen sähkö ja sit paukahtaa jajaja...". Lääkärin ilme oli mielenkiintoinen.... Kirjasi varmaan papereihinsa "hullu, kuulee ääniä päässään". Lääkäri myös sanoi, ettei ole koskaan kuullut moista selitystä ja määräsi minut neurologin tutkimuksiin. Neurologi teki tutkimuksesa, mutta totesi vain asian varmaan jotenkin liittyvän siihen hetkeen, kun vaivun uneen. Jostain syystä olen hereillä sen ajan toisinaan ja tiedostan sen tapahtuman.
Ensimmäinen lucid-kokemus
Olin helpottunut, mutta edelleen pihalla siitä, mitä tämän asian kanssa tulisi tehdä. Kohtaukset olivat niin ahdistavia, että halusin niistä eroon tavalla tai toisella. Päätin kokeilla, mitä tapahtuu, jos en kohtauksen ilmaantuessa yritäkään herätä. Seuraava kohtaus tuli päiväunilla nukkuessani patjalla lattialla. Ensin meinasin hätääntyä kun surina alkoi, mutta tiesin, etten voi tehdä mitään. Mieheni oli viereisessä huoneessa ja surinan yli kuulin hänen näpyttelynsä tietokoneella. Surina voimistui ja voimistui, paukahdus kuului. Sama alkoi uudelleen ja koetin hengittää syvään. Yhtäkkiä ääni loppui. Olin mustassa tilassa. Olin jossain, mutten ollut missään. Kuulin edelleen tietokoneen näpyttämisen ja oman raskaan hengitykseni. En pystynyt tekemään mitään, aika oli ikään kuin pysähtynyt.
Lopulta aloin hätääntyä ja yritin herätä. En saanut kehoani liikkeelle. Onneksi säpsähdin istualleni ja sanoin heti miehelle, ettei hän ikinä usko mitä tapahtui. Mies ei reagoinut mitenkään, vaan jatkoi näpyttelyä koneella. Kävelin olohuoneen ikkunen eteen ja katsoin kauas pellolle. Näin valtavan mustan pilven taivaalla, josta alkoi laskeutua pyörremyrskyn muoto kohti maata. Hengitykseni kiihtyi. Mietin hetken, miten ihmeessä tänne voi tulla tuollainen luonnonilmiö, joka kohta tuhoaa koko meidän talon ja kaiken tästä ympäriltä? No ei mitenkään! Ei se voi olla mahdollista! Kävelin miehen viereen uudelleen ja huutelin häntä, muttei hän reagoinut mitenkään. Mietin, että voihan pe*kele, mä nukun edelleen. Kävelin unessani patjalle, jossa oikeastikin nukuin, menin makuulle ja heräsin. Se tunne kun oikeasti heräsin ja nousin istumaan, oli huikea. Huusin miehen nimeä ja hän vastasi. Silti oli pakko kurkata ikkunasta ulos ja muutama kertaa nipistää itseään, että olen aivan varmasti hereillä.
Mitä on lucid, eli selkouni
Wikipedia sanoo näin:
"Selkouni (engl. lucid dream, suomenkielinen terminologia ei ole vakiintunut, kutsutaan myös nimillä selväuni, kirkas uni ja lucid-uni) tarkoittaa unta,
jota nähdessään henkilö tiedostaa näkevänsä unta. Useimmiten
selkounessa pystytään myös jossain määrin vaikuttamaan unen sisältöön,
esimerkiksi liikkumaan unimaailmassa oman mielen mukaan, jolloin
puhutaan tarkennettuna kontrolloidusta unesta. Termi selkeä tai kirkas
viittaa siihen, että selkounet koetaan usein lähes yhtä aidon
tuntuisiksi kuin valveilla tehdyt havainnot.
Selkounet sekoitetaan
joskus valveuniin.
Syy sille, miksi selkounia halutaan nähdä, on, että unessa fysikaaliset ja sosiaaliset rajoitukset eivät päde, vaan erityisesti kontrolloidun unen aikana henkilö voi muun muassa lentää, taikoa, tai muuten muokata ympäristöään "ajatuksen voimalla", tavata uudelleen henkilöitä muistoistaan, toteuttaa seksuaalisuuttaan, harrastaa tavallista todentuntuisempaa mielikuvaharjoittelua ja tutkiskella mielikuvituksensa tuotteita hyvin konkreettisesti."
Tongein internetistä kaiken tiedon lucid-unista. Halusin oppia hallitsemaan paremmin uniani ja päästä selkouni-tilaan itse niin halutessani. Halusin hallita unen ympäristöä ja tavata ihmisiä menneisyydestä. Onnistuinkin heti ensiyrittämällä.
Uni alkoi sillä, että surinan alettua tunsin olevani maan alla. Silmieni edessä hurisi jokin musta-valkoinen vanha elokuva. Tuntui kuin suussani olisi ollut metallikiekko, jota puren. Surina loppui ensimmäiseen paukahdukseen ja ttunsin etten saa hengitettyä. Nousin ylös mullasta ja suussani olikin jokin ihme kiekko, jonka otin pois. Katsoin käsiäni, katsoin ympärilleni ja olin valtavalla ruohokentällä. Tajusin heti, että onnistuin! Tämä uni olikin oikein onnistunut. Tapasin vanhoja tuttuja ja jo kuolleita ihmisiä, kunnes heräsin johonkin lapsen metelöintiin.
Unen säätelymahdollisuus
Vaikka unessa pystyy tekemään melkein mitä tahansa, järki ei toimi siellä ihan normaalisti. Monesti mietin unen jälkeen, että mitä hittoa mä nyt tollasta menin tekemään? Miksi sanoin jollekin ihmiselle jotain tai miksen mennyt jonnekin tiettyyn paikkaan kun olisi ollut mahdollisuus. Yleensä lennän ja tapaan ihmisiä, varastan kaupasta rahaa ja menen ostamaan ihan mitä tahansa. Nyt tajusin, että eihän minun tarvitsisi mitään ostaa. Miksen vain ota ja kävele ulos kaupasta?!
Ikävää on se, ettei aina pysty vaikuttamaan unen ympäristöön täydellisesti. Yritin lähteä (tai siirtyä) ulkomaille kerran, muttei se onnistunut vaan päädyin aina vanhempieni kotiin. Eräs kerta yrittäessäni lähteä lentoon, se ei kertakaikkiaan onnistunut. Joskus olin jossain kummistustalossa, enkä päässyt pois vaikka ympäristö oli hyvin epämiellyttävä. Yleensä unen epäonnistuessa lähden unesta pois.
Tämän hetken tilanne
Syy miksi halusin aiheesta kirjoittaa nyt on se, että näitä unia on alkanut taas olla enemmän. Nykyään pääsen selkouneen melko helposti niin halutessani ja poiskin pääsen helpolla. Yleensä poistun unesta menemällä unessa nukkumaan. Olen oppinut tarkastamaan heti, olenko unessa vai hereillä. Ennen unen ja hereilläolon selvittäminen on vaikeaa. Nykyään osaan katsoa heti, onko kello oikeassa ajassa, onko huonekalut oikeilla paikoilla jne. Uni ei ole koskaan täydellisen samanlainen kuin todellisuus. Yksi hyvä keino tarkastukseen on myös se, saanko painettua käteni seinän läpi jos niin haluan.
Suosittelen selkounien opettelua kaikille. Netistä löytää ohjeita opetteluun. Itse olen onnekas, kun pystyn näkemään niitä ihan luonnostaan ja helposti. Lucid mahdollistaa ihan mielettömästi asioita, se vapauttaa normeista. Voi tehdä ihan mitä haluaa! Mistä sinä unelmoit? Etelän matkasta, Brad Pittistä, lottovoitosta (ei kylläkään onnistu helpolla, mutta aina voi ryöstää pankin), bileistä, rauhasta, julkisuudesta....? Suosittelen lucidia, todella suosittelen!
Ps. En ole hullu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti