Sadeillan mietteitä

Tänään oli työpäivä. Eilisen vietin sairaslomalla päänsärkyjen vuoksi, ja ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että kahdeksan tunnin laiskottelu sängyssä välillä torkahdellen ja välillä syöden on parantanut kuukauden kestäneen migreenin. Luulen, etten ole ehtinyt touhuiltani oikeasti ajatella, että tarvisi keskittyä uneen, ravintoon ja omaan hyvinvointiin enemmän nyt taas raskaana ollessa. Joka paikassa lukee, että kaksosraskaudessa etenkin unen tarve nousee uuteen merkitykseen, koska kaksi vaatii enemmän äidin energiaa kasvaakseen kuin yksi. Alkuraskaus, ihan nyt ultraan saakka, on mennyt täysin minulle normaalissa elämänrytmissä urheillen (tosin liian vähän), töissä käyden ja lapsia monesti yöllä hoidellen ja näin ollen univajeesta kärsien. Ehkä nyt kun kuulin, että masussa kasvaa jopa kaksi uutta elämää, annoin itselleni luvan tarvita enemmän unta, ravintoa ja rauhallisia hetkiä.

Harmautta katsellessa, lämpöä odotellessa...

Unettomat pienet hirviömme

Meidän molemmat lapset ovat aina olleet "vähän" huonounisia. Esikoinen alkoi nukkua puolivuotiaana kaikki yöt ilman heräilyjä. Pikkuveljen syntymän myötä esikoinen alkoi kärsiä toistuvista unikauhukohtauksista öisin. Vasta viimeisen kuukauden aikana on näkynyt "valoa tunnelin päässä", eikä joka yö enää herätä huutoon 1,5 tuntia nukahtamisen jälkeen. Käytiin näistä kauhukohtauksista lasten polilla viime viikolla, mutta kuten arvasin, esikoisen äärimmäisen vilkas mielikuvitus ja tietynlainen, ehkä poikalapsille melko epätyypillinen herkkyys, saavat näitä aikaan. Ovat normaaleja ja menevät ajan kanssa ohi. Esikoinen näkee paljon unia ja usein aamuisin kertookin millaisia unia on nähnyt ja yöllä saattaa naureskella ja puhua järjettömiä unissaan pitkiä toveja. Mutta onko tuo ihme kun isä puhelee aina aika ajoin ja äiti muistaa joka aamu käsittämättömät unensa. Tässäkin lienee jotain perinnöllistä.

Kuopus sen sijaan huusi elämänsä alkupäivistä eteenpäin noin kymmenen kuukautta. Nuo ajat ovat uponneet aivojeni syvimpään lokeroon, enkä kykene muistamaan tuosta ajasta paljon mitään. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu uskomattomalta, että ihminen voi selvitä niin pienillä yöunilla monta kuukautta. Kuopus nukkui 30min, huusi 45min, nukkui 10min, huusi 1,5h, nukkui 40min ja huusi taas tunnin. Kaikki yöt olivat samanlaisia. Oli luksusta, jos sain yön aikana yhteensä pätkissä neljä tuntia unta. Yleensä unen määrä liikkui 2-3 tunnin välillä. Asiaa vaikeutti vielä esikoisen aamuvirkkuus. Hän heräsi silloin ja herää edelleen joka aamu 6-7 aikaan. Onneksi ne ajat ovat nyt ohi... Ei kun ai niin! Ne ovat taas pian edessä!! :D

Noh, ei nyt surra etukäteen. Ehkä onkin tapahtunut ihme ja sen "mutaation" lisäksi, että olen onnistunut saamaan kaksi rakasta murua kohtuuni, olen onnistunut korjaamaan edellisille lapsilleni suomamme paskaunigeenin hyväunigeeniksi... Olen alkanut näiden vuosien aikana vihaamaan sanontaa "nukkuu kuin pieni lapsi". Kenen lapsi? Ei meidän ainakaan!

Pilipilipom

Tänään on satanut vettä koko iltapäivän. Ehkä aamupäivänkin, mutta olen istunut kokouksessa tietämättä säästä tuon taivaallista. Saavuttuamme kotiin valmistimme tyypilliseen tapaan päivällisen koko perheelle. Tai no, tyypillisempää olisi ollut, että olisin tehnyt ruokaa yksin, mies olisi ollut pois ja päivällinen olisi katettu vain kolmelle. Onneksi ja meidän kokoperheen iloksi saimme miehenkin ruokapöytään tänään. Normaalisti hän on töissä kaikki illat. Typerä vuorotyö... Parheaikaa jää sellaisissa perheissä aika vähän, joissa toinen tekee aamuvuorotyötä klo 8-16 ja toinen tekee kolmea vuoroa.

Syötyämme saimme kylään veljeni, jonka jälkeen perheen isä otti muistipelikortit ja pelasi poikien kanssa muistipeliä. Kuopus tosin yritti ennemminkin sotkea kortteja ja keksi lopulta muuta toimintaa heittelemällä pikkuautoa muistipelikorttien muovikipossa, lopulta päätyen kisun kanssa touhuilemaan. Voi kun aikuinenkin osaisi viihdyttää itseään noin pienillä asioilla.

Meidän molemmat pojat ovat kasvaneet kissa ja koira seuranaan. He ovat todella "eläinrakkaita" ja vähän liiankin varomattomia uusia eläimiä tavatessaan. Pienin isäntä kaikenlisäksi on tottunut sen verran kovakouraisesti retuuttamaan kotona noita kahta karvapalleroa, että saa tosiaan olla tarkkana uusien koirien ja kissojen kanssa. Kaikki eläimet kun eivät välttämättä ole niin lössyköitä ja ymmärtäväisiä kuin meidän... Niin ja muuten! Muistipelikortit joilla pelattiin on esikoisen askartelemat. Hän antoi ne isälle lahjaksi viime isänpäivänä. Ovat olleet viimeaikoina kovassa käytössä :)

Tavarat sikinsokin, mutta ei se ainakaan näitä kaveruksia haittaa

Joskus sadepäivät, ja jopa työpäivä ja loppupäivän sadepäivä on ihan jees; silloin kun koko perhe on koolla ja saa vain olla, möllöttää ja halia kaikkia.